lauantai 8. syyskuuta 2012

Sitäsuntätä, ihan perus juttua siis.

Aloitin työt. siis ihan oikeat 8-16 työt. Ja ne tulikin nopeasti. Leikattuna oli vähän sitä ja tätä, mutta nyt ne lojuu ompelemattomana, koska ei ole aikaa ommella. Päivitämpä siis blogia. Automatkalla. Kuvat voivat siis olla hieman holtittomasti käsiteltyjä. heiluva auto + läppärin kosketus"hiiri" + kuvankäsittely..

Tämän paidan leikkasin jo ööööö, ehkä 3kk sitten. Paita olisi tullut liivimekkojen yms alle, mutta ajatuksena oli kuitenkin applikoida siihen jotain,jotta sitä voisi käyttää yksinäänkin. No, ideaa applikoinnille ei syntynyt, ja paidan kappaleet loui ja lojui.
Meni aikaa ja tuli kimppatilaus. Tilasin Michas Stoffeckelta velourmotive kuva. Siinäpä oiva idea! Sellainen tulisi tähän paitaan.
Hihat olivat paidassa kuitenkin just sopivat, joten piti vähän funtsia. En halunnut tehdä paitaa joka olisi mahtunut vain muutaman kerran. Helmaa olin leikannut reilusti, (onneksi) ilmeisesti koska kangasta olisi jäänyt vain muutaman sentin suiro, ja ajatellut että mittaan sitten käänteitä tehdessä. Huh!
No, sitten piti pätkäistä hihoja vähän lisää, vieläkin enemmän olisi saanut napsaista, mutta näinkin käy!






Kaava: Oma,sama muokkaus bodysta kun aikasemminkin.
Koko: n.86cm
Kangas: Eurokangas. Velour motive Michas Stoffeckelta. Resori Liandlo.











 Sellanen paita.

Miehen siskon tytölle tein pipon. Kuva on aivan luokaton... Pikapikaa ennen reissua napattu pimeässä huoneessa. Luonnonvalossa raikkaan värinen vihreä!

Kaava: Oma
Kangas: Stof och Still
Koko: n.54cm



11 kommenttia:

  1. Ompa tosi kiva paita!. Mullakin lojunut hyllyssä kaaaaauan pala tuota samaa kangasta vailla toteutusideaa :)

    VastaaPoista
  2. Ihana toi paita! Mullakin odottaa (jossain tarvikekorin kätköissä?) yksi velourmotive-kuva. On mulla sille jo suunnitelmakin, mutta vielä vaan on tekemättä. Toisten vastaavat tekemiset tuo sen aina sit mieleen. Jokohan pian saisin sen tehtyä...? Ajatus on vähän samansuuntainen, koska pohjakangas tulee olemaan myös keltavalkoinen. :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kaikile tasapuolisesti! :)

    VastaaPoista
  4. Onpa ihana paita! Niin kaunis.

    VastaaPoista
  5. Onpas kivoja paitoja ja etenkin tuo siirtokuva innostaa! Oliko se helppo tehdä ja kestääkö se pesussa? Olen sitä aikaisemminkin vähän miettinyt mutta on vaan jäänyt.
    Minusta tuo pipo näytti tosi ihanalta vaikka näyttikin vaalean ruskealta :)

    VastaaPoista
  6. Onko nuo velour housut sinun tekemät? Malli näyttää tosi kivalta ja kaavasta olisin kiinnostunut.. :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaikille! :)

    Ja onneksi nökkönen sai minut toista kautta kiinni, en ollut ollenkaan huomannut täällä uutta kommenttia!

    Nurkassa hurisee: Oli helppo tehdä, täällä on ohjeet kiinnittämiseen: http://kaikkiyhdestkoost.blogspot.fi/2012/04/velourkuvien-silitysohje-ja.html

    Ja pesua on kestänyt meillä hyvin, ei moittimista :)

    VastaaPoista